Kaikki muut nukkuu, mä en saa unta... Aloin yks päivä miettimään, että tosiaan, melkein joka ilta pyörin tunninkin ajan sängyssä ennen kuin uni tulee. Vaikka olen yleensä iltaisin aivan kuoleman väsynyt. Ja nään mitä ihmeellisimpiä unia, viimeks syttyi sota ja venäläiset ampui ihmisiä tosta noin vaan mun silmien edessä. 
Sen lisäks heräilen montakin kertaa yössä kuuntelemaan Oliviaa. Eli se, että lapsi nukkuu yönsä hyvin, ei todellakaan tarkoita sitä, että äitikin nukkuisi. 

Tähän aikaan vuorokaudesta alkaa yleensä miettimään asioita vähän liikaakin ja ottaa kaiken itseensä ja turhan vakavasti. Mutta silti, mä olen jo pidemmän aikaan miettinyt sitä, miten voi olla miehelle joskus lapsen hoito ja lapsen kanssa oleminen niin vaikeaa. Jos lapsella on nälkä, sille annetaan ruokaa, jos sitä väsyttää, se laitetaan nukkumaan. Jos lapsi tarvii seuraa ja huomiota sen kanssa leikitään, lauletaan, ihmetellään asioita ja sylitellään. Välissä vaihdetaan vaippa. 
Mutta meillä tämä tapaus vaan seisoo kitisevä lapsi sylissä sillä asenteella, että ei sille voi mitään. Ja murjottaa. 
Mä olen yrittänyt ymmärtää ja antaa aikaa ja ymmärtää ja ymmärtää ja ymmärtää. Mutta hitto soikoon, en minäkään aina jaksa vain ymmärtää. 
Tuntuu siltä, että mä hoidan aikalailla yksin koko lapsen. Kyllä, V on paljon Olivian kanssa iltaisin ja viikonloppuisin. Mutta, minä olen se, joka aamulla vaihtaa vaipan ja vaatteet, annan maidon. Minä olen se, joka annan lounaan, päälle maitoa, laitan päikkäreille. Annan taas ruokaa ja leikin, vaihdan vaippaa ja taas ruokaa. Kylvetän, teen iltapesut, puen yökkärin ja laitan nukkumaan. Ja aamulla taas sama rumba... 
Mies sitten viihdyttää tyttöä, mutta siinä se. Kyllä hän vaipankin osaa vaihtaa, mutta yleensä saan sanoa että "Olivialle voisi vaihtaa vaipan" tai "Olivialla on nälkä, anna vaikka 160ml maitoa". Joku sanoisi tässä kohtaa, että saisin olla tyytyväinen, kun äijä suostuu edes pyydettäessä tekemään. 
Mulla on ollut alusta asti melko suuret odotukset ja toiveet V:n suhteen siitä, millainen isä hänen pitäisi olla. Johtuen todennäköisesti siitä, että oma isäni oli aina töissä eikä niin ollen hänellä ollut aikaa olla lastensa kanssa. Minulla ei ole yhtään sellaista muistoa, jolloin isä olisi jäänyt hoitamaan minua, kun äiti olisi lähtenyt jonnekin. Tai muutenkaan, että isä olisi esimerkiksi laittanut minut nukkumaan. Kyllä isä illalla pesi hampaat kanssani, luki iltasadun (jos telkkarista ei sattunut tulemaan kymmenen uutiset samaan aikaan) ja syötti aamuisin puuron. Ja kyllä se teki mun kanssa eräänä talvipäivänä ison lumiukonkin ja laski pulkalla mäkeä kerran, jos toisenkin. Mutta tiedättehän, sellainen rutiineista huolehtiminen jäi äidille kokonaan. Jos asiat olisi jääneet isän hoidettaviksi, olisin valvonut vielä yhdentoista aikaan illalla, hoitoon olisin mennyt vasta puolen päivän jälkeen...
Niin, todella odotan että V olisi enemmän vastuuntuntoinen. Tietäisi, mitä laitetaan lapselle päälle, mitä se syö ja mihin aikaan ja milloin se menee päikkäreille. Haluisin, että V nauttisi aidosti lapsensa kanssa touhuamisesta. 
En mä epäile, etteikö hän pärjäisi Olivian kanssa, jos lähtisin vaikka koko viikonlopuksi pois. Aivan varmasti pärjäisi. Vaikkakin ehkä tulisi muutama puhelu, että paljonko sitä maitoa pitää laittaa tai mitä sosetta tyttö syö. 
Lyhyesti sanottuna mä haluaisin, että mä voisin joskus istua rauhassa illalla telkan ääressä ja katsoa lemppariohjelmani, kun iskä hoitaisi tytön vaikka nukkumaan ja ihan mielellään. Mutta kun mulle tulee sellainen olo, että nyt tuolla miehellä palaa pinna ihan kohta ja se on kamalan äkänen ja kiukkunen, kun mä istun tasapersettä telkan ääressä ja hän koettaa hoitaa lasta. No tietenkin mä menen "pelastamaan" sitten sekä miehen että lapsen, koska... koska en halua ajatella, että mies äkäilee ja minulta kyllä onnistuu ihan helposti lapsen hoitaminen. 


V on hieno ihminen ja hyvä isä, jos vaan niin tahtoo. Hyvä isä hän on jo nyt. Kaipaan vaan enemmän sellaista omatoimisuutta. Herranjumala, onhan Olivia hänenkin lapsi ja ihan laillisesti hänkin on Olivian huoltaja! Ei kaikkeen tarvitse ikään kuin pyytää minulta lupa ja minun siunaus. 


Joku varmasti ajattelee, että pienet on minunkin huolet, mutta viis siitä. Sitäpaitsi, mä tiedän, että V:llä tässä asiassa on varmasti vielä suurempi stressi ja murhe kuin minulla. Mutta vaikeaa sitä on näin äitinä, kaiken keskipisteenä, tietää millaista on olla tuore isä ja vähän niin kuin kaiken ulkopuolella. Siinä sitten yrittää tulla ja hoitaa lasta. Minussakin kun saattaa olla sitä vikaa, että täällä mäkätän, kun mies ei tee mitään, mutta tosiasiassa en edes anna tehdä vaan sanon aina että "kyllä minä voin hoitaa vaipan vaihdon/syötön/nukkumaan laiton". Että se siitä sitten.