Huhhuh... Tässä on muutaman viikon aikana ollut vähän liikaa kaikkea. V on siis irtisanottu ja ollaan saatu tapella sen pomon kanssa ihan sellasista lakiin perustuvista perusasioista kuten että se irtisanomisaika on 2kk jonka aikana on pakko maksaa palkkaa... uskomaton äijä! No, nyt ne on ilmeisesti päässyt asioista sopuun ja yhteisymmärrykseen. Kyllä mäkin sain muutamat raivarit ja itkut, kun V olis vaan halunnut antaa periks ja kukaan muu kuin minä en tässä asiassa taaskaan pitänyt puolia. Ei enää ikinä yksityisyrittäjälle töihin, joka kuuluu perhepiiriin..... 

Enää on sellainen pienen pieni huoli, että mitäs sitten kun palkka ei enää tule tilille maaliskuun jälkeen? Seuraavaks saa huolehtia siitä, saiskos V töitä jostain. Pakko sitä olis vaan saada ruokaa lähinnä nyt ainakin lapselle, itsestä ei niin väliä. 

Tähän samaan syssyyn sitten meidän auto hajos, monen sadan euron lasku tulossa. V:n kännykkä hajos, se on huollossa...

Eikä tässä vielä kaikki!

Maanantaina lähdettiin lapsen kanssa päivystykseen ja oltiin osastolla yö. Tyttö heräs aamulla ihan normaalisti ja söi ihan normaalisti, mutta sen jälkeen alko kiukku ja neiti melkein nukahti sitteriin. Iskin sänkyyn muttei siitä nukkumisesta mitään tullut kun vähän väliä huus jotain, johonkin sitä lasta sattui. Epäilin hampaita, tunnin päästä ajattelin, että vatsaan sattuu. Annoin sitten panadolia, ei vaikutusta. Siis tyttö yritti KOKO ajan nukkua, vähän väliä huusi kun sattui johonkin. En saanut lapseen mitään kontaktia, tyttö oli ihan veltto, avas välillä silmät mut oli ihan apaattinen. Soitin äidille, soitin V:lle, kumpikaan ei ollut mitenkään huolissaan niin en mäkään sitten. Yritin soittaa terveyskeskukseen, ei vastattu. Kolmen tunnin jälkeen aloin olla jo lievästi sanottuna paniikissa, olin soittanut sen sata kertaa sinne perkeleen terveyskeskukseen. Kun kello löi 12 soitin neuvolaan kun niillä alko soittoaika. Itkin ensin ihan hysteerisesti terkalle, joka käski soittaa ambulanssin. Varmisti että tiesin hätänumeron ja lopetti puhelun. En tajunnut ollenkaan, että tilanne oli niin paha. Ambulanssi tuli 10 minuutissa, tottakai sillon kun kaks vierasta miestä tulee sisään tytön silmät levähti auki ja vierasti. Mutta olihan se vähän töttöröö, käskivät meidän lähteä päivystykseen. Sinne mentiin sitten, V oli tullut vauhdilla kotiin kun soitin että ambulanssi on tulossa. Tunti meni että päästiin ensimmäiselle lääkärille. Sitten päästiin lastenlääkärille, sitten odotettiin varmaan tunti ennenkö hoitaja tuli ottaa verikokeita. Minä yritin purra hammasta ja laskea kymmeneen etten olis alkanu itkee lapsen kanssa, kun neulaa iskettiin suoneen. Sitten odotettiin reilu tunti tuloksia, kaikki ok. Sitten mentiin ultraamaan pää, kaikki ok. Lapsi ihan ulapalla edelleen, nukkui vaan ja kitisi. Koko päivänä se lapsi oli varmaan juonut aamun jälkeen yhteensä 100ml maitoa, kello oli yli viisi ja edelleen vain nukkui ja kitisi. Puol kuusi tuli oksennukset lattialle, äidin päälle ja lapsen päälle. Puoli seitsemän vasta päästiin osastolle, sitä ennen otettiin taas verikokeita ja jälleen pidättelin itkua samalla kun 5kk vauva huutaa hysteerisenä sylissä. Osastolla meni purkki päärynää ja V sanoi jo että kyllä se siitä ja lähti kotiin, kun ei saanut jäädä osastolle yöksi. Heti kun V oli ovesta lähtenyt kaikki päärynät tuli ulos, taas oli lapsi ja äiti oksennuksessa. Sitten meni 80 ml maitoa, tyttö nukahti klo 22 ja klo 23 raukka oksensi sänkyyn. Sen jälkeen nukkui koko yö, välillä kitisi vähän. Minä en nukkunut, en luottanut yhtään, että lapsi säilyy hengissä jos nukahdan vaikka hoitajakin kävin monta kertaa yöllä tarkistamassa tilanteen. Mä olin niin väsynyt jo siitä päivästä, etten osannut muuta kuin itkeä loppuillan. 

Aamulla tyttö oli ihan ok. Söi, jutteli, naureskeli ja ruoka pysy masussa. Ja taas labranäytteen siitä samasta suonesta, taas yritin pitää itseni kovana ja lohduttaa vain huutavaa lasta. Kaikki oli ok, labroissa ei ollut mitään. Lapsi söi ja oli kunnossa. Kukaan ei osannut oikein sanoa mitään. Lääkäri sanoi että jos se oli mahatauti, mutta ei käy mun ja siskoni järkeen, jos kerta tulehdusarvot ei ollut koholla ollenkaan. Päästiin kotiin tiistaina. Nyt on lapsi ollut ihan kunnossa. 

Huoh...Mä sanoinkin jo V:lle, että nyt alkaa mulle riittämään tämä. Nyt vois jo alkaa vähän helpottamaan tämä elämä. 

Muutenkin musta alkaa tuntua siltä, että tarvitsisin jonkun vapaaillan, vapaapäivän, jonkun oman harrastuksen johon paeta. Alan olee jo niin väsynyt ja kiukkunen ja kyrpä otsassa. Mä en enää meinaa jaksaa ottaa vastaan kaikkea lapsen itkua, vaikkei se lapsen vika ole. Ei mikään ole 5kk ikäisen vauvan vika. V on kaks kertaa viikossa salilla, se on vain kaksi iltaa mutta se tuntuu siltä että olen joka ikinen ilta yksin. Kaikki päivät oon jo yksin, sit vielä illatkin. Huoh... 

Tää taitaa olla taas näitä päiviä, jolloin tuntuu, että kaikki kaatuu päälle just nyt. Jospa huomenna olis parempi päivä.