Tänään käytiin seurakunnan vauvaryhmässä Olivian kanssa. Kiva, kun oon saanut jonkun "harrastuksen" tytön kanssa. Ei tarvii enää kökkiä kotona kaikkia päiviä neljän seinän sisällä ja Oliviakin näkee muita vauvoja. Kaikki on vaan vanhempia kuin Olivia, mutta katsoopahan isommilta vähän mallia. Soitin myös Artmukselle ja kysyin josko pääsis vauvamuskariin. No, sitä ei niillä tänä keväänä järjestetty, kun kaikki ilmoittautuneet oli jo melkein vuoden ikäisiä, niin ne sitten yhdistettiin isompien ryhmään, ja muualla tietenkin on kaikki muskarit täynnä. Niin taas mun tuuria, olen vain aivan liian hidas näissä jutuissa. 

Eilen aloin olee jo ihan onneton Olivian soseiden syönnin kanssa, kun tällänen hieman kärsimätön luonne olen. Tuntu, että neiti ei tykkää sitten mistään, kun bataattiakin suu irvessä syötiin ja työnnettiin kielellä ulos. Ostin sitten toisenlaisen, vähän pienemmän lusikan ja yritin tänään sitten uudestaan sitä bataattia niin johan maistu ja jälkkäriks luumua, iltapäivällä toisen kerran. Nyt ajattelin sitten, että johan sitä varmaan voisi alkaa antamaan niin paljon, kun neidin napa vaan vetää. Tähän asti oon antanut sosetta vaan max pari ruokalusikallista. Ja eilen annoin ekaa kertaa hedelmäsosetta. Ihan sen takia, että jos luumu vähän auttais tossa vatsan toiminnassa. En kyllä vielä ajatellut totuttaa sen enempää makeisiin, kunhan ensin syödään ja maistellaan noita suolasia enemmän. 

Nyt on kyllä Olivia muutamana päivänä, tai itseasiassa koko viikon nukkunut niin huonosti päikkäreitä, että huh. Sais nuo pakkaset vähän laskea, niin sais lapsen ulos nukkumaan. En millään viitsi laittaa vaunuihin, jos on yli -10 astetta pakkasta, tuntuu, että se on kyllä liian kylmä, vaikka kuinka pakkais toiselle vaatetta päälle ja peittoa ympärille. Kyllä tälläsillä pakkasilla voi lenkillä käydä, mutten kyllä jätä tunti tolkulla toista ulos nukkumaan. Eilenkin kävelin reippaan puolituntia tuohon Kuokkalan keskustaan. 

Tietysti nukkuuhan tuo lapsi onneksi yönsä, että ei sinänsä haittaa, vaikkei päivällä nukukaan. Olishan sen kuitenkin kiva, jos sais tehtyä jotain omiakin juttuja välillä. 

Meillä on kyllä tuo Olivia sellainen aarre, että välillä en voi kun ihmetellä. Tyttö on nukkunut abouttiarallaa kaksi kuukautta täysiä öitä. Tietenkin on öitä, jolloin herää yöllä syömään, mutta noin niin kuin pääsääntöisesti nukkuu. Ja itsenäisyyspäivän hujakoilla saatiin rytmi vielä käännettyä niin, että yöunille mennään 21 mennessä, enää ei tarvii valvoa puolille öin. Ja vielä lisää ihmetyksen aihetta: tyttö nukahtaa itsekseen sänkyyn. Ei ole pahemmin tarvinnut kanniskella ja hyssytellä noin kuukauteen. Tietenkin on iltoja, jolloin tarvii syliä ja nukahtaa syliin, ja sen kyllä niinä iltoina sallin ja sylittelen, koska pääsääntöisesti ei sitä tarvitse tehdä. Voiko tosiaan olla, että mä jo kaipaan yöheräämisiä?! :D

Tästä pääsntäänkin tähän toiseen aiheeseen sopivasti. Minunhan piti imettää vähintään sen puoli vuotta, mutta se sitten tyrehtyi ja lopahti. Tästä asiasta mä oon itkeskelly eräänkin illan ja päivän, varmaan kohta sen kaksi kuukautta. Eikä se ahdistus tunnu vieläkään kaikkoavan, tosin pari viikkoa sitten annoin lopullisesti periksi ja lopetin kokonaan koko imetyksen. 

Ensimmäinen moka oli juuri se, että kun Olivia alkoi 2kk iässä nukkumaan satunnaisia kokonaisia öitä, niin aloin antaa pullosta iltamaidon. Huomasin, että näin säästyn siltä jopa viiden tunnin iltaimetystissittelymaratonilta. Toisekseen sain tytön unten maille yleensä 23-24 välillä, ei siis tarvinnut enää valvoa yhteen, kahteen asti yöllä. Kolmanneksi, kun annoin pullosta, neiti nukku pidempiä pätkiä, yleensä koko yön. Sitä pulloa ei koskaan olisi pitänyt imetyksen kannalta antaa. Aamuisin mulla tietysti oli tissit räjähtämispisteessä ja sainkin muutaman viikon ajan pumpattua omaa maitoa pulloon, jonka annoin illalla. Korviketta ei siis tarvinnut välttämättä antaa. Mutta eihän tätä iloa kauan kestänyt, kun tissit tajusi, ettei ole syöjää ja kohta ei enää aamuisin tissit ollutkaan kivikovat. 

Olivia oli 3kk, kun mietin, että jääköhän sille nälkä vielä imetyksen jälkeen. Kokeilin sitten antaa korviketta vielä tissin päälle ja hyvin uppos. Aloin siis antaa korviketta päivisinkin vielä lisäks. Pikkuhiljaa siinä sitten usko ja toivo alko loppumaan imetyksen suhteen. Tässä vaiheessa olisin vielä voinut pelastaa koko jutun kyllä, se olisi luultavasti ja hyvin todennäköisesti tosin tarvinnut viikon, kahden valvomisen, kun lapsi olisi roikkunut nälissään rinnalla. Lisäksi ajattelin, että enhän mä voi pitää lasta nälässä, kun se on nyt tottunut saamaan sitä maitoa enemmänkin. Tätä sitten itkin muutaman viikon, imetin ja annoin pullosta, itkin ja imetin ja se vei kaikki mun voimat ja mieli oli niin paha siitä, että kun ei sieltä tissistä mitään tule. Aamulla ajattelin, että nyt vaan tehopäivät käyntiin, tissiä vaan tunnin välein, koko ajan. Päivällä jo loppui usko ja ajattelin, että kyllä mä lopetan koko imetyksen, illalla sitten vaan annoin taas tissiä, että kyllä tää tästä. Tätä jatku ainakin pari viikkoa, ja joka ilta kun lapsi meni korvikepullon jälkeen nukkumaan mä itkin miehelleni, että kun ei se oma maito riitä. Ja vielä pahemmalta tuntui, kun huomasi, että ei tyttö välitä yhtään siitä, vaikkei tissiä saakaan. Lapselle siis asia ei ollut mikään ongelma, äidille sitten olikin sitäkin enemmän. No, nyt sit pari viikkoa sitten, kun Olivia täytti 4kk, lopetin imetyksen, kokonaan. Vielä tällä viikolla teki mieli yrittää vielä, mutta sitten taas "tulin järkiini", että turha kai sitä nyt enää on aloittaa. Vieläkin tuntuu pahalta, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa. Tuntuu vaan siltä, että oon täysin epäonnistunut tässä, varsinkin kun mulle itselleni imetys oli niin tärkeä asia, kun se loppujen lopuksi lähti niin hyvin alussa käyntiin. Eri asia olisi ollut, jos alusta asti siitä ei olisi tullut yhtään mitään. No, seuraavan lapsen kohdalla tiedän, että imetys vaatii sen, että öitä täytyy valvoa. Se on vaan sitten vaikeampaa ja rankempaa, kun on esikoinenkin päivisin hoidettavana, eikä voi nukkua silloin kun vauvakin nukkuu. Ehkä mulle ei sitten tule enää ikävä yöheräämisiä ja yösyöttöjä. 

Hui, kylläpä oli vuodatus. Jatketaan vaikka sitten toinen päivä, etten ihan romaania kirjota yhtenä iltana. :D